annikalapintie

Siksi en asetu nyt ehdolle kunnallisvaaleissa

Olen toiminut Turun kaupunginvaltuutettuna 24 vuotta vuodesta 1988 alkaen. Olen kiitollinen siitä, että valtuutettuna olen päässyt vaikuttamaan moniin ihmisen arkea lähellä oleviin asioihin.

Olen miettinyt omaa ehdokkuuttani kunnallisvaaleissa pitkään. Olen kallistunut sille kannalle, että en asetu nyt ehdolle syksyn kunnallisvaaleissa.

Tähän on useita syitä:

Vasemmistoliitto on taas mukana hallituksessa. Sen myötä on kokousteni ja neuvottelujeni määrä lisääntynyt paljon eduskuntaryhmän puheenjohtajana, ja tiivistäneet siten entisestään aikatauluani.

Lisäksi olen tämän kuluvan eduskuntakauden ollut EU-asioita käsitelevän eduskunnan suuren va-liokunnan varapuheenjohtaja. EU ja eurokriisi ja siitä johtuneet kokoukset ovat jo sinänsä työllistä-neet viime aikoina täysipäiväisesti.

Olen näiden syiden takia joutunut kuluneena vuonna ja jo sitä aikaisemminkin monta kertaa jäämään pois Turun kaupunginvaltuuston kokouksista.

Minusta ei ole oikein lähteä ehdolle valtuustoon, jos itse jo etukäteen tietää, ettei pystyisi työskente-lemään siellä täysipainoisesti äänestäjien edellyttämällä tavalla.

Aion edelleen jatkossa keskittyä entistä enemmän näihin töihini eduskunnassa, ja edistää sitä kautta äänestäjilleni ja tukijoilleni tärkeitä arvoja ja tavoitteita.

Mielestäni valtuustotyössä on myös tärkeää, että kaupunginvaltuutetut ovat tiiviissä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen ja -liikkeiden kanssa. Itse toimin aikoinaan Turun kirurgisen sairaalan puolesta Pro Kirra -liikkeessä. Myös jätteenpolttolaitoksen sijoittamisessa ja viimeisimpänä toriparkkiin liit-tyneissä päätöksissä kansalaisliikkeet ovat olleet keskeisiä. Tämä vahvistaa demokratiaa ja ihmisten luottamusta vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Vasemmistossa käynnissä oleva sukupolvenvaihdos näkyy vahvasti myös Turussa. Vasemmistolla on vaaleissa koossa nyt näyttävä ehdokaslista – erilaisia ja eri-ikäisiä naisia ja miehiä, erilaisista taustoista. Ilahduttavaa on nuorten esiinmarssi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat