*

annikalapintie

Kyproksen rahanpesuhanat tulpattava

Eduskunnan suuri valiokunta käsittelee perjantaina talousvaikeuksiin ajautuneen Kyproksen tilannetta. Nyt tarvitaan EU-maiden yhteisiä ratkaisuja, mutta tuki ei saa olla vastikkeetonta.

Vasemmistoliitolle ehdoton edellytys Kyproksen tukemiseen on, että maa ryhtyy aidosti estämään rahanpesua. Sellainen soromnoo-meininki saa loppua, jossa laki sanoo yhtä, mutta käytännössä tehdään toista. Tiukkuus ei toki auta nykyongelmiin, mutta mitä vähemmän Euroopassa on rahanpesuloita, sen parempi kaikille.

Tuen tarpeen pienentämiseksi on pankkien omistajat pantava kantamaan vastuuta tappioista. Myöskään suurtallettajia ei pidä sääliä. Tavallisten kansalaisten normaalit talletukset ovat sen sijaan turvatut talletussuojalla.

Kyproksen ylisuurta pankkisektoria on pienennettävä osana ratkaisua. Islannin ja Irlannin tapaan Kypros suosi pankkisektorin paisumista niin suureksi, että maalla ei ollut kykyä kantaa vastuuta, kun pankkisektori ajautui suuriin ongelmiin.

Kyproksen tai minkään muunkaan EU-maan talous ei ole myöskään kestävällä pohjalla jos se nojautuu veroparatiiseihin. Muuten ajaudutaan koko EU:n alueella yhä syvempään verokilpailuun, jossa ainoa voittaja on kansainvälinen suurpääoma. Häviäjiä ovat kaikkien Euroopan maiden tavalliset ihmiset. Pankkisektorin ja suursijoittajien kapea etu ei ole sama kuin koko Euroopan yhteiskuntien etu.

On tosin myönnettävä, että osa Kyproksen ahdingosta johtuu siitä, että maan talouden rakenne on yksipuolinen ja yritys monipuolistaa sitä rahoitussektorin avulla osoittautui ongelmalliseksi.

Nykymaailmassa maat ovat monin tavoin kytköksissä toisiinsa. Kun yhtäällä kilahtaa, niin toisaalla kalahtaa. Niinpä Kyproksen pankkisektori kärsi erittäin raskaasti siitä, että Kreikan pelastuspaketissa leikattiin Kreikan valtion velkakirjojen arvoa, jolloin siitä kärsivät Kyproksen pankit miljareja.

Oikeassa maailmassa kaikkien maiden velkapaperit eivät ole kullan arvoisia. Joskus ne ovat pelkän paperin arvoisia. Jotta tämä otettaisiin oikealla tavalla huomioon, rahoitusvalvonnan tulee vastedes edellyttää, että pankilla on riittävästi omaa pääomaa kattamaan valtion velkapapereista aiheutuva tappiot.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Rahanpesuhanat tuplattava? Muutenhan meillä ei ole varaa maksaa likaisentyönlisää ministeritason ovenvaihtajille.

Ari Lotvonen

Ja millä lihaksilla?

Helpompi ne on tuplata...

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Lapintien vakiolöysä siis taas. Katsotaanpas:

1) Ehdoton edellytys Kyproksen tukemiseen on, että maa ryhtyy aidosti estämään rahanpesua
-ei ryhdy, eikä sitä tulla vaatimaan

2) Pankkien omistajat pantava kantamaan vastuuta tappioista.
-ei laiteta

3) Suurtallettajia ei pidä sääliä
-säälitäänpäs

4) rahoitusvalvonnan tulee vastedes edellyttää
Haluat siis sorvata auki Basel2-kehikon?

Tarkoittaako tämä sitä, että sekä Vasemmistoliiton että itsesi kanta on ensi perjantaina EI?

Epäilen. Uskomatonta tekopyhyyttä.

Käyttäjän TeroIln kuva
Tero Ilén

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=4161

Lapintie Annika /vas Jaa

Oletko Annika ymmärtänyt äänestäessäsi EVM sopimuksen puolesta, että annoit päätäntävallan muille tässä asiassa ?

Teet itsestäsi idiootin kun vaadit ehtoja Kyproksen tukemisella vaikka itse äänestit EVM:ään liittymisen puolesta.

Raimo Luukkanen

Olenko väärässä, mutta hallitus , eduskunnan suuri valiokunta, eikä eduskuntakaan pysty estämään rahan antoa, kun se menee EVM:n kautta.

Sinne EU:n ongelmamaille olette kipanneet porvari kataisen johdolla miljardeja. Sinä Annika olet ollut siinä mukana. Ne miljardit ovat velkana painamassa ja pois Suomen talouden elvyttämisestä. Nyt kaikkialla supistetaan. Eikö Annika hävetä?

Käyttäjän TeroIln kuva
Tero Ilén

Olet oikeassa. Minua ihmetyttää lukevatko kansanedustajamme sopimuksia minkä puolesta äänestävät ? Jos lukevat niin ymmärtävätkö lukemaansa ?

Arkadianmäelle tarvitaan aivoja eikä idiootteja painamaan nappia.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kovin vähän teitä kiinnostaa hallituksen kysetunti, kun kyselytunnin aikana ehditte harrastaa blogikirjoittelua?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Arvoisa Annika Lapintien avustaja, jo toisessa kappaleessa sanoit kaiken oleellisen:

"Vasemmistoliitolle ehdoton edellytys Kyproksen tukemiseen on, että maa ryhtyy aidosti estämään rahanpesua. Sellainen soromnoo-meininki saa loppua, jossa laki sanoo yhtä, mutta käytännössä tehdään toista. Tiukkuus ei toki auta nykyongelmiin, mutta mitä vähemmän Euroopassa on rahanpesuloita, sen parempi kaikille."

Lainauksessa lukee että tommoinen peli ei vetele, mutta tämän kerran rahat annetaan.

Asiaa tutkimaan laitettu "riippumaton" taho on jo kolmasti todennut että Kyprosessa ei mitään rahaa pestä ja tilanne on sielä parempi kuin Suomessa tai Saksassa. Amerikassa Wall Street journal tätä tutkimusta jo etukäteen naureskelikin...

Mutta hyvä että vasemmistoliitto ei salli rahanpesua ja pankkien tukemista TÄMÄN KERRAN JÄLKEEN.

EDIT:
Hei, vaikka raha menee EVM:n kautta niin Suomi ei sitä pysty estämään koska enemmistöpäätökset, mutta Suomi voi sanoa että tämä ei käy. Tosin se on kylmää vettä Jyrki Kataisen komissaarin puheenjohtajuushaaveille, mutta aina ei saa kaikkea.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Ottakaahan joku avustajaksi vaikka tämä hiton fiksu vasemmistoliittolainen joka sanoo niinkuin asiat on. Tulisi jotain järkeä tuohon vasemmistoliiton surkuhupaisuuteen. Teillä on fiksujakin ihmisiä.

http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135259-kyp...

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

"Vasemmistoliitolle ehdoton edellytys Kyproksen tukemiseen on, että maa ryhtyy aidosti estämään rahanpesua."

Nytkö vasta?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Katsohan youtubesta eduskuntavaalit 2011 tenttejä... oli ne silloinkin sitä mieltä, mutta jotain tapahtui vaalien jälkeen.

Käyttäjän TeroIln kuva
Tero Ilén

Annika Lapintielle tiedoksi että olemme jo siirtyneet internetin vapaan tiedonkulun maailmaan. Puheita on helppo verrata siihen, mitä nappia kyseinen edustaja on eduskunnassa painanut.

Kansanedustajien vanhempi sukupolvi ei ymmärrä, että nykyisin täytyy tehdä samalla tavalla kuin puhuu, paskapuheista jää heti kiinni. Tähän samaan miinaan meni myös demarien Kari Rajamäki, hänkin julkisesti arvosteli Kyproksen tukea vaikka äänesti EVM:n puolesta.

Ehkä internet lopulta pelastaa meidät, kun poliitikkkojen puheiden ja tekojen on pakko kohdata.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Täti Lapintie räpättää taas mitä sattuu.

Martti Laines

Hallituspuolueen kansanedustaja kertoo miten pitäisi tehdä. WTF, siitä vain tekemään. Talk is cheap.

ulf fallenius

Ei cenntiäkään Kyprokselle katukoon koko pankki järjestelmä siellä.

Toimituksen poiminnat