annikalapintie

EU:ssa ei pidä kilpailla palkkoja polkemalla

Palkkojen polkeminen EU:n sisällä lähetettyjä työntekijöitä tai vuokratyötä käyttämällä on saatava loppumaan. Euroopan laajuiset tiukat raamit tarvitaan välttämättä. Harmaan talouden torjunta on työntekijöiden ja myös kaikkien rehellisten työnantajien etu.

EU:n lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi on uudistettava sosiaaliseksi. Itsestään selvänä lähtökohtana tulee olla, että työehdot eivät voi määräytyä sellaisen maan mukaan, jossa yrityksellä ei ole todellista toimintaa. Tämä niin sanotuilla postilaatikkofirmoilla kikkailu on lopetettava. Voisi myös asettaa enimmäiskeston sille, kuinka kauan työntekijä voi olla lähetettynä.

Suomen hallituksen on otettava harmaan talouden torjuntaan uusi ote. Työsuojeluviranomaisten ja ammattijärjestöjen oikeuksia ja resursseja tulee vahvistaa. Tilaajan vastuuta tulisi laajentaa siten että tilaaja kantaisi vastuun alihankkijoina käyttämisensä yritysten veroista, maksuista ja palkoista.

Työnantajat tulisi velvoittaa yhteistyöhön työntekijäjärjestöjen kanssa alipalkkauksen lopettamiseksi. Ammattiliittojen kanneoikeus olisi myös tarpeellinen työkalu.

EU:n sisämarkkinoiden tarkoitus ei ole kilpailu siitä, kuka polkee palkkoja eniten ja kehtaa tarjota heikoimmat työehdot. Sisämarkkinoiden vapauden nimissä ei saa alistaa ihmisten perusoikeuksia. Sellainen sairas kilpailu estää aidosti sosiaalisemman Euroopan luomista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Nettopalkat kunniaan ja näpit irti duunarin palkasta.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa

Hienoa! Sitten olemme varmaan samaa mieltä, että koko tuloverosta pitäisi asteittain luopua ennen kuin kertymä menee muutenkin nollille.

Käyttäjän HeikkiFossi kuva
Heikki Fossi

Annikan avustaja taas asialla.

Reijo Tossavainen

Nyt EU:n sosiaalipolitiikka aiotaan ulottaa myös Suomeen. Se tietää monissa asioissa takapakkia. Ja vassarit hallituksessa nyökyttelevät päätänsä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Taidanpa tehdä tästä aiheesta avauksen. Tuleepa testattua niitä puheenaiheitakin. :)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä
Pekka Iiskonmaki

''Hienoa! Sitten olemme varmaan samaa mieltä, että koko tuloverosta pitäisi asteittain luopua ennen kuin kertymä menee muutenkin nollille.''

Lopulta ''veroa'' maksaa vain julkinen sektori.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa

Tiedät hyvin, ettei palkansaaja nytkään veroaan maksa. Yrityksen liikevaihdostahan se kertyy. Turha välikäsi teettää vain kallista byrokratiaa.

Pekka Iiskonmaki

Olen Juhani patamustana porvarina tietoinen myös duunarin työpanoksesta yrityksen voiton tekemisessä.
Ilman hyviä duunareita ei hommat toimi. Kyllä me yrittäjät ollaan duunarin kanssa samassa veneessä.

Sen veneen keikuttajia on liikaa ja olemme merihädässä duunarien kanssa.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa Vastaus kommenttiin #10

Minä taas haluan myös tulevaisuudessa yhteiskunnan, joka on sekä oikeudenmukainen, että toimii.
Jos koko maailman teknologinen infra ei tuhoudu tavalla tai toisella (mikä on mahdollista, mutta ei toivottavaa), niin automatisaatio, robotisaatia ja kehittynyt IT jatkaa kehitystään ilman mitää hidastumista nyt työelämässä olevien urien ajan. Myös sinun bisneksesi sujuu 15v kuluttua paljon pienemmällä ihmistyöllä kuten aivan kaikenlainen liiketoiminta. Koko elinkeinoelämä pystyy tuottamaan kaiken, mitä ihmiset tarvitsevat vuosi vuodelta pienemmällä duunaripanoksella. Siksi verotus ja julkinen sektori eivät voi kauaa perustua työn verotukseen. Verokertymä on jo nyt pienenemässä samalla kuin julkinen sektori vie yhä enemmän.

Ole huoleti. Myös julkisen sektorin tuottavuutta voidaan kasvattaa, jos tämän porukan etuja ajavilla olisi siihen motivaatiota. Esim. yhä suurempi osa asioinnista virkamiesten kanssa tapahtuu netissä täytettävän lomakkeen välityksellä. Näiden lomakkeiden käsittelyyn ei todellakaan tarvittaisi 99% tapauksista virkamiesduunareita. Tällainen työ voitaisiin lähes aina koneellistaa, jos halua olisi. Ihmisen hoitaisi edelleen vaikeat poikkeustapaukset. 90% käsittelijöistä voitaisiin vapauttaa hommmista.

Olet varmaan samaa mieltä siitä, että yhteiskunta pysyy pystyssä vain ja ainoastaan yritystoiminnan kautta. Verot ja veronluonteisten maksujen kertymät ovat tähänkin asti aina olleet viime kädessä yritystoiminnan tulosta. Lypsävää lehmää ei saa tappaa! Mutta on luovuttava siitä päähänpinttymästä, että erityisesti ihmistyö on jotenkin pyhää ja välttämätöntä. Sillä on vain välinearvo. Yritystoiminnan tuloksella on itseisarvo ja ilman (teknologian kehittymiseen perustuvan) tuottavuuden jatkuvaa kasvua yritystoiminnalla, eikä koko yhteiskunnalla ole tulevaisuutta. Suomen tuottavuuskehitys on 10v ollut lähes nollatasoa.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa Vastaus kommenttiin #10

"Olen Juhani patamustana porvarina.."

Ihan selvennökseksi: en ole patamusta porvari enkä tulipunainen kommari. Katson olevani tällaisen jaon yläpuolella. Olen insinööri. Haluan että järjestelmä sekä toimii, että on kaikille oikeudenmukainen. En aja minkään ryhmän epäsymmetrisiä etuja, edes insinöörien. Heidänkin aikansa on pian ohi ja se on hyvä.

Nyt ollaan ajamassa tiiliseinään vauhdilla. Puheet työurien kasvattamisesta ovat järjettömiä.

Antti Jokinen

Hienoa, että Lapintiellekin alkaa valkenemaan EU-onnela. Ja yhä hauskemmaksi muuttuu.

Käyttäjän VesaHellman kuva
Vesa Hellman

Miulla on s-postissa noin 200 sivua pdf-muotoisia ohjeita ja mainoksia kuinka verottaja ja Avi aloittaa ensi kesänä suorittaa seurantaa rakennusalan yrittäjiä kohtaan.

Käytännössä tuo tulee menemään niin että verottajalle tehdään kuukausittain ilmoituksia vähän jokaisessa väliportaassa ja hyö ajaa niitä ristiin. Byrokratia ja hallinto kasvaa rehellisten yrittäjien osalta ja ne ketkä eivät meinaa mitään maksaa tuskin jäävät kiinni tuon systeemin ansioista.
Viranomainen siis teki juuri niinkuin helpoimmalla selvisi. Eli työnnetään yrittäjien tehtäväksi kaikki valvonta jotta itse ei tarvitse toimistosta vahigossakaan jalkautua mihinkään suuntaan.

Pekka Iiskonmaki

Tuolla ei ole Vesa muuta tarkoitusta kuin kaataa rakennusala virolaisille.

Toimituksen poiminnat