annikalapintie

Taskulaskinpolitiikasta vaalijärjestelmän uudistamiseen

Demokratian toteutumisesta eduskuntavaaleissa on keskusteltu pitkään. Vaalijärjestelmään on kaivattu muutoksia, jotka nostaisivat äänestysaktiivisuutta, parantaisivat vaalien suhteellisuutta ja turvaisivat alueellisen edustavuuden. Vaikka nykytilanteen ongelmista ollaan koko lailla yhtä mieltä, ei ratkaisua useista yrityksistä huolimatta ole saatu vietyä maaliin asti, kansanedustaja, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie kirjoittaa Edilexin Vierashuoneessa.

Eduskuntavaalien keskeinen periaate on suhteellisuus, kunkin poliittisen ryhmittymän tulee saada eduskuntaan niin monta kansanedustajaa kuin sen vaaleissa saama kannatus edellyttää. Alueellinen edustavuus turvataan valitsemalla kansanedustajia eri alueilta vaalipiirien väkiluvun mukaisessa suhteessa.

Vaalijärjestelmän perusperiaatteet sisältyvät perustuslain 24 ja 25 §:n säännöksiin. Kansanedustajien lukumäärä turvaa osaltaan poliittisen ja alueellisen suhteellisuuden toteutumista. Vaalipiirien vähimmäis- ja enimmäismäärät liittyvät erityisesti alueelliseen edustavuuteen, mutta vaalijärjestelmän on sekä kokonaisuutena että erikseen kussakin vaalipiirissä täytettävä myös suhteellisuuden vaatimukset.

Vaalijärjestelmän on siis tarkoitus toimia samoin koko maassa. Väestön keskittyminen eteläiseen Suomeen on kuitenkin kasvattanut vaalipiirien kokoeroja 1970-luvulta alkaen. Kokoerot vaikuttavat suoraan poliittisen suhteellisuuden toteutumiseen, ja tällä hetkellä edustuksellinen demokratia toteutuu eri tavoin vaalipiirin koosta riippuen. Käytännössä äänestäjän vaaleissa antama ääni vaikuttaa eri tavoin eri puolilla maata.

Suhteellisuuden toteutumista voidaan arvioida piilevän äänikynnyksen avulla. Tällä tarkoitetaan sitä prosenttiosuutta vaalipiirissä annetuista äänistä, joka puolueen on saatava saadakseen vaalipiiristä kansanedustajan. Pienissä vaalipiireissä piilevä äänikynnys on suuriin vaalipiireihin verrattuna moninkertainen. Suurimmassa vaalipiirissämme Uudellamaalla piilevä äänikynnys oli vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 2,8 % äänistä ja Lapin vaalipiirissä 12,5 % äänistä.

Piilevän äänikynnyksen erot johtavat demokratian toteutumisen kannalta vakaviin ongelmiin. Pienissä vaalipiireissä pienet puolueet saattavat jättää kokonaan asettamatta ehdokkaita, koska läpimeno on piilevän äänikynnyksen vuoksi hyvin epätodennäköistä. Puolue- ja ehdokasvalinnoissa tapahtuu taktikointia, kun äänestäjät puntaroivat, millä puolueilla ja ehdokkailla on mahdollisuuksia tulla valituksi. Taktinen äänestäjä ei anna ääntään parhaaksi katsomalleen ehdokkaalle ja puolueelle, vaan tekee spekulatiivista pohdintaa, johon myös vaalien alla julkistettavat gallupit voivat vaikuttaa. Demokratian kannalta vakava ongelma on se, että edellä kuvatuista syistä äänestysaktiivisuus on pienissä vaalipiireissä suuria vaalipiirejä heikompaa.

Tuorein yritys suhteellisuuden parantamiseksi tehtiin tänä syksynä, kun perustuslakivaliokunta käsitteli viime kaudella lepäämään hyväksyttyä ehdotusta Suomen perustuslain 25 §:n muuttamisesta. Valiokunta päätyi lopulta esittämään vaalipiiriuudistuksen hylkäämistä, kun riittävää yksimielisyyttä uudistuksen tueksi ei löytynyt.

Uudistuksessa vaalipiirien määräksi olisi säädetty 9–12 nykyisen 12–18 sijaan. Tavoitteena oli luoda edellytykset parantaa suhteellisuutta yhdistämällä pieniä vaalipiirejä. Käytännössä tämä olisi merkinnyt sitä, ettei nykyisiä vaalipiirejä olisi voitu jakaa, jollei samalla olisi yhdistetty joitakin muita vaalipiirejä. Uudenmaan vaalipiirin jakaminen olisi siis ollut mahdollista vain yhdistämällä samalla kaksi muuta vaalipiiriä.

Vaalipiiriuudistus kaatui pohjimmiltaan poliittisista syistä, sillä suuret puolueet vastustivat ehdotusta jo edellisellä kaudella. Niiden on ollut vaikea hyväksyä suhteellisuutta parantavia uudistuksia, koska ne hyötyvät nykyisestä järjestelmästä saaden ääniosuuteensa verrattuna suhteettoman paljon paikkoja. Aina kun uudistuksesta on keskusteltu, isoissa puolueissa on kaivettu taskulaskimet esiin.

Perustuslain kannalta asiassa on kuitenkin myös syvempi ulottuvuus. Perustuslakivaliokunta suhtautuu ylipäätään pidättyvästi perustuslain muutoksiin ja painottaa perustuslain suhteellista pysyvyyttä. Perustuslain muutokset tulee valmistella huolellisesti ja laajan yhteisymmärryksen pohjalta. Perustuslakia ei tule muuttaa päivänpolitiikan pyörteissä ja satunnaisten poliittisten suhdanteiden mukaan.  Laajan yksimielisyyden puuttuessa valiokunnalla ei yksinkertaisesti ollut edellytyksiä ehdottaa perustuslakiin muutoksia.

Perustuslakivaliokunta esitti kuitenkin lakiehdotusta koskevassa mietinnössään lausuman, jossa ehdotetaan, että vaalijärjestelmämme kehittämiseksi ja vaalilainsäädäntömme uudistamiseksi käynnistetään parlamentaarinen, avoin ja laajasti ja ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoja selvittävä valmistelu.

Ennakkoluuloton eri vaihtoehtojen tarkastelu on todella tarpeen, sillä vaalipiirien koon kasvattaminen ei ole ainoa tapa ratkaista suhteellisuusongelmaa.

Yksi tapa parantaa suhteellisuutta on vaalien tuloslaskentatavan muuttaminen. Tuloslaskentatapa on mahdollista muuttaa sellaiseksi, että sekä vaalien poliittinen suhteellisuus että alueellinen edustavuus toteutuvat nykyistä paremmin. Jo nyt yli neljäsosa maista, joissa käytetään suhteellista vaalitapaa parlamenttivaaleissa, laskee vaalituloksia usealla eri tasolla.

Yleisiä tapoja laskea vaalituloksia useammalla tasolla ovat Pohjoismaissa käytetyt tasauspaikkajärjestelmät. Olen itse esittänyt tasauspaikkajärjestelmään siirtymistä lakialoitteella vuonna 2007. Tarkoituksena oli parantaa todellisen vaalituloksen näkymistä eduskunnan kokoonpanossa ja tehdä kaikista äänistä tasavertaisesti vaikuttavia. Ehdottamassani mallissa Manner-Suomen vaalipiireistä valittaisiin nykyisen 199 edustajapaikan sijasta 179 kansanedustajaa ja loput 20 kansanedustajaa valittaisiin ns. tasauspaikoilta. Ahvenanmaan vaalipiiri säilyisi nykyisellään. Tasauspaikkajärjestelmä on ehdottomasti selvittämisen arvoinen tapa parantaa edustuksellisen demokratian toteutumista.

Toinen vaihtoehto voisi olla sekamalli, jossa äänestäjä voisi äänestää joko henkilöä tai puoluetta, mutta jossa puolue-elimet eivät asettaisi ehdokkaita järjestykseen, vaan valituiksi tulisivat eniten henkilökohtaisia ääniä saaneet ehdokkaat kuten nytkin. Puolueelle annettu ääni vaikuttaisi siten vain listan kokonaisäänimäärään, muttei ehdokkaiden keskinäiseen asemaan listan sisällä. Tällainen järjestelmä voisi nostaa puolueet ja niiden väliset erot nykyistä selkeämmin vaalien keskiöön. Perustuslakivaliokunta ehdotti sekamallin selvittämistä demokratiapoliittista selontekoa koskevassa mietinnössään vuonna 2014.

On välttämätöntä, että eri vaihtoehtojen selvittäminen vaalijärjestelmän kehittämiseksi ja vaalilainsäädännön uudistamiseksi jatkuu. Oleellista on löytää ratkaisu, joka turvaa demokratian toteutumisen vaaleissa antamalla jokaiselle äänelle yhtä suuren painoarvon. Tämä tavoite on niin tärkeä, että puoluepoliittiset intressit ja edustajamääriin liittyvät taktiset laskelmat on pystyttävä jättämään taka-alalle. Niiden sijaan kannattaa keskittyä siihen, että vahvistamalla vaalien suhteellisuutta parannetaan myös politiikan uskottavuutta.

Tähän työhön tarvitaan mielestäni parlamentaarinen komitea, jonka jäseninä on kaikista puolueista sellaisia kokeneita ja arvovaltaisia henkilöitä, jotka pystyvät nousemaan päivänpoliittisten tarkoituksenmukaisuus- ja taktiikkanäkökantojen yläpuolelle puolustamaan kansanvaltaa. Komitean tulisi tehdä ehdotus vaalijärjestelmämme uudistamiseksi äänestysaktiivisuutta ja suhteellisuutta parantavalla tavalla ja myös saada omat puolueensa sitoutumaan ehdotukseen.

Annika Lapintie
Kansanedustaja (vas)
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja

Kolumni on julkaistu Edilexin Vierashuone -palstalla 20.11.2015

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat