*

annikalapintie

Lehdistönvapaus huononemassa

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintien puheenvuoro Painovapausasetus 250 vuotta -juhlaseminaarissa Tukholmassa 2.12.2016

Arvoisat seminaarivieraat

Juhlistamme tänään yhteistä sananvapaus- ja julkisuusperiaatettamme ja sitä, että saimme yhteisen painovapausasetuksen 250 vuotta sitten.

Ruotsi ja Suomi ovat molemmat pärjänneet hyvin kansainvälisissä lehdistönvapautta mittaavissa selvityksissä. Historialliset ja kulttuuriset tekijät, kuten pitkä lainsäädännöllinen perinteemme sananvapaudesta ja julkisuudesta vaikuttavat tässäkin asiassa taustalla. Samoin kansainvälisissä arvioissa on kiinnitetty huomiota maidemme asianmukaiseen hallintoon ja korruption vähäisyyteen.

Joskus sananvapausvertailuiden yhteydessä on kuitenkin syytä esittää kysymys siitä, onko menestyksemme syy joiltakin osin myös se, että muualla maailmassa sananvapaustilanne huononee. Riippumaton Freedom House -järjestö on todennut lehdistönvapauden maailmassa huonontuneen vuonna 2015 huonoimmaksi kahteentoista vuoteen. Järjestön arvion mukaan vain 13 % maailman väestöstä asuu maissa, joiden lehdistöä voi kuvata vapaaksi.

Olen yhä huolestuneempana seurannut uutisointia tiedotusvälineiden toimintaan puuttumisesta myös aivan läheltä, Euroopasta. Esimerkiksi Unkarissa oppositiolehden yllättävän sulkemisen lokakuussa arveltiin johtuvan poliittisista syistä. Myös Puolassa valtiovalta on tiukentanut otettaan tiedotusvälineistä. Tiukennuksia tiedotusvälineiden asemaan on näissä maissa toteutettu myös lainsäädännön keinoin.

Tilanne meillä Pohjoismaissa poikkeaa toki merkittävästi edellä kuvatusta. Muualla Euroopassa – EU:n jäsenmaissa – tapahtuva kehitys on kuitenkin mielestäni merkki siitä, ettemme mekään voi tuudittautua asioiden hyvään tilaan.

Yksi suurimmista lehdistön- ja sananvapauteen kohdistuvista vaaroista niin Suomessa kuin Ruotsissakin on uhkaavaan sävyyn esitetty vihapuhe. Tällaista kohdistuu niin toimittajiin, poliitikkoihin kuin esimerkiksi tutkijoihin, jotka osallistuvat julkiseen keskusteluun.

On tietysti selvää, että esimerkiksi poliitikkojen tulee hyväksyä se, että heidän ajatuksiaan ja näkemyksiään kyseenalaistetaan ja haastetaan. Osa palautteesta on kuitenkin sillä tavoin henkilöön käyvää – tai joissakin tapauksessa hänen perheeseensä tai lähipiiriinsä kohdistuvaa – ja uhkaavaa, ettei siinä voida enää ajatella olevan kyse keskustelusta, joka edistää sananvapautta. Tällainen uhkailu ei ole tuomittavaa ainoastaan sen vuoksi, että se aiheuttaa turvattomuutta uhkailun kohteeksi joutuneelle ja hänen lähipiirilleen. Vaara piilee myös siinä, että uhkailun vuoksi tai uhkailun pelon vuoksi jotkut aiheet voivat jäädä julkisuudessa käsittelemättä. Uhkailulla vaientaminenkin on sananvapauden rajoittamista.

Arvoisat seminaarivieraat! Pohdimme yhdessä Ruotsin perustuslakivaliokunnan kanssa syyskuussa Helsingissä pidetyssä seminaarissa sananvapauden haasteita. Vihapuheen ja uhkailun lisäksi tuolloin keskusteltiin muun muassa ns. valemedioista ja faktoihin perustuvasta tiedonvälityksestä.

Syyskuun seminaarissa Elina Grundström, median itsesääntelyelimen julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja, esitti ajatuksen siitä, että faktapohjaisuuden ylläpitämisestä on Suomessakin tulossa yksi tärkeimmistä yhteiskunnallisista haasteista.

Faktoihin perustumattomasta tiedonvälityksestä ja totuuden jälkeisestä ajasta on käyty paljon keskustelua erityisesti viimekesäisen Brexit-äänestyksen ja myös Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan vuoksi. On huolestuttavaa, että virheellisten tietojen esittäminen on niin laajamittaista ja vaikuttavaa.

On oikeastaan hyvin ristiriitaista, että faktoja aletaan sivuuttaa nyt. Tiedon hankkimiseen on nykyisin paremmat edellytykset kuin koskaan ennen. Suuri osa ihmiskunnan tietämyksestä ja osaamisesta on jatkuvasti tarjolla, ja tietoverkkojen ansiosta myös kaikkien ulottuvilla esimerkiksi älypuhelimen avulla. Tiedon saatavuus on siis huomattavasti rajattomampaa kuin vielä esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten. Tämän ajattelisi parhaimmillaan olevan muutos, joka on omiaan lisäämään tasa-arvoa.

Tiedon saatavuuden lisääntymisen kanssa rinnakkain on tapahtunut myös murros siinä, ettei tiedonvälitys enää ole ainoastaan median tehtävä, vaan yhä useampi yksityishenkilö toimii erilaisten tietojen julkaisijana ja levittäjänä. Verkkokeskustelujen ja sosiaalisen median vahvuus on epäilemättä, että ne mahdollistavat mielipiteiden vaihdon myös sellaisista aiheista, jotka syystä tai toisesta eivät ole näkyvillä tiedotusvälineissä. Samalla kasvaa kuitenkin vaara siitä, että ihmisen on mahdollista valita itselleen lähinnä sellaista tietoa tai sellaisia mielipiteitä, jotka tukevat hänellä jo ennestään olevia käsityksiä. Jo nyt puhutaan paljon siitä, että ihmisten on mahdollista elää omissa kuplissaan. Tällaisessa kuplassa ei ole välttämätöntä kohdata eri mieltä olevia.

Sosiaalisen median yhteydessä mielenkiintoinen keskustelu koskee myös yhtiöiden, kuten Facebookin asemaa. Yhtiö itse mieltää tarjoavansa alustan ihmisten jakamalle sisällölle eikä olevansa tiedotusväline. Kuitenkin sillä on mielenkiintoinen kaksoisrooli: yhtäältä sitä on kritisoitu sananvapauden rajoittamisesta – muistanette alkusyksyisen tapauksen, jossa norjalaista Aftenposten-lehteä vaadittiin poistamaan Facebook-sivuiltaan eräs historian kuuluisimmista sotavalokuvista; se, jossa vietnamilaiset lapset juoksevat pakoon napalpommitusta. Toisaalta kritiikkiä on esitetty myös siitä, että yhtiö mahdollistaa valeuutisten levittämisen ja luo ikään kuin kaikukammioita, joissa samankaltaiset mielipiteet vahvistavat toisiaan.

On merkillepantavaa, että Grundström aikaisemmin lainaamassani puheenvuorossa sanoi faktapohjaisuuden ylläpitämisestä olevan tulossa yksi tärkeimmistä yhteiskunnallisista haasteista – siis yhteiskunnallisista haasteista, ei ainoastaan median ja tiedonvälityksen haasteista. Tämä haaste kohdistuu myös poliittiseen keskusteluun. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on mielestäni syytä pitää ohjenuorana, että keskustelun rimanalituksiin ei pidä vastata rimaa laskemalla.

Mielestäni faktapohjaisuuden ylläpitämisessä on myös välttämätöntä esittää kysymys siitä, miksi faktoja halutaan sivuuttaa ja miksi tutkimustietoon ei luoteta. Onko kyse vain kaipuusta helppoihin ja omaa mielipidettä tai vakaumusta tukeviin ratkaisuihin? Vai löytyykö syitä yhteiskunnallisesta tyytymättömyydestä, tai ehkä pelostakin?

Teemanamme on tänään ”Painovapaus ja julkisuus Ruotsissa ja Suomessa – elävä perintö vuodelta 1766”. Kyseessä on ilman muuta perintö, jota tulee vaalia. Tätä perintöä vaalimme ja siitä pidämme huolta tänään yhdessä – odotan innolla tulevia keskusteluja.

 

Tryckfrihetsförordningen 250 år -högtidsseminarium, Stockholm den 2 december 2016

Grundlagsutskottets ordförande Annika Lapintie

Pressfriheten försämras

Ärade seminariegäster

I dag firar vi vår gemensamma yttrandefrihets- och offentlighetsprincip samt att vi för 250 år sedan fick en gemensam tryckfrihetsförordning.

Sverige och Finland har klarat sig väl i internationella utredningar om pressfrihet. Det är historiska och kulturella faktorer, t.ex. vår långa lagstiftningstradition gällande yttrandefrihet och offentlighet, som ligger i bakgrunden för det. Internationella bedömningar noterar också att våra länder har god förvaltning och låg korruption.

I samband med jämförelser av yttrandefrihet är det ibland skäl att fråga sig om vår framgång också till vissa delar beror på att situationen för yttrandefriheten blir sämre i andra delar av världen. Den oberoende organisationen Freedom House har konstaterat att pressfriheten år 2015 blivit sämre än på tolv år. Organisationen uppskattar att endast 13 % av världens befolkning bor i länder där man kan tala om en fri press.

Jag har med allt mer oro följt nyheter om ingrepp i massmediernas verksamhet, också alldeles i närheten av oss, i Europa. Ett exempel är Ungern, där man ansåg att politiska skäl låg bakom den plötsliga nedläggningen av en oppositionstidning i oktober. Också i Polen har statsmakten tagit ett hårdare grepp om massmedierna. Skärpningar av massmediernas ställning har i dessa länder också genomförts med lagstiftningsåtgärder.

Situationen hos oss i Norden avviker förstås betydligt från det jag nyss beskrev. Jag anser ändå att utvecklingen som sker på annat håll i Europa – i EU:s medlemsländer – är ett tecken på att vi ändå inte kan försjunka i en grundlös tro på att allt är frid och fröjd.

Ett av de största hoten mot press- och yttrandefriheten både i Finland och Sverige är hotfull hatretorik. Den riktas mot såväl journalister som politiker och till exempel forskare som deltar i den offentliga debatten.

Självklart ska till exempel politiker kunna acceptera att deras tankar och åsikter ifrågasätts och utmanas. En del av responsen är ändå så personlig – eller riktas även i vissa fall mot personens familj eller närkrets – och hotfull, att man inte kan anse den föra till en diskussion som främjar yttrandefriheten. Sådant hot måste fördömas, inte bara för att hoten skapar otrygghet hos den som utsätts och dennes närkrets. Det finns nämligen risk för att hoten eller rädslan för hot leder till att vissa ämnen inte tas upp i offentligheten. Att tysta med hot är att begränsa yttrandefriheten.

Ärade seminariegäster! Vi diskuterade yttrandefrihetens utmaningar tillsammans med Sveriges konstitutionsutskott under ett seminarium i Helsingfors i september. Förutom hatretorik och hot diskuterades också bl.a. lögnmedier och faktaorienterad informationsförmedling.

Under seminariet i september framförde Elina Grundström, ordförande i mediernas självregleringsorgan Opinionsnämnden för massmedier, att en av de viktigaste samhälleliga utmaningarna – också i Finland – är att arbeta för fortsatt faktaorientering.

Sommarens Brexit-omröstning och presidentvalskampanjen i Förenta staterna har väckt en bred diskussion om information som inte bygger på fakta och den postfaktuella tiden.  Det är oroväckande hur omfattande och verkningsfullt framställandet av felaktiga uppgifter är.

Det är egentligen väldigt paradoxalt att man nu börjar förbigå fakta. Förutsättningarna för att skaffa information är nämligen bättre än någonsin. En stor del av mänsklighetens kunskaper och kompetens står ständigt till buds och är tack vare datanät tillgänglig för alla, t.ex. med hjälp av smarttelefoner. Tillgången till information är alltså betydligt mindre begränsad än för till exempel 20 år sedan. Detta kunde som bäst vara en förändring som bidrar till att öka jämställdhet.

Samtidigt som tillgången till information ökat har det skett en omvälvning där informationsförmedling inte längre är endast mediernas uppgift, utan allt fler privatpersoner publicerar och sprider information. Nätdiskussionernas och sociala mediernas styrka ligger utan tvivel i att de möjliggör en debatt också om sådana ämnen som av en eller annan orsak inte är synliga i massmedierna. Samtidigt ökar risken för möjligheten att välja närmast sådan information eller sådana åsikter som stöder den uppfattningen man har från förut.  Redan nu talas det mycket om hur människor kan leva i sina egna bubblor. I en sådan bubbla måste man inte möta människor med en annan åsikt.

En intressant diskussion om sociala medier handlar om den ställning bolagen, t.ex. Facebook, har. Bolaget anser sig erbjuda en plattform för innehåll som människor delar med sig men tycker sig inte höra till massmedia.  Ändå har bolaget en intressant dubbelroll: dels har det blivit kritiserat för att begränsa yttrandefriheten – ni kommer säkert ihåg fallet under förhösten då man krävde att den norska tidningen Aftenposten skulle ta bort en av historiens mest kända krigsbilder från sin Facebook-sida, nämligen fotografiet på vietnamesiska barn som springer undan napalmbomber. Dels har man framfört kritik över att bolaget gör det möjligt att sprida lögnnyheter och skapar ekokammare där likartade åsikter stärker varandra.

Det är anmärkningsvärt att Grundström i sitt tal, som jag tidigare citerade, sade att arbetet för fortsatt faktaorientering är en av de viktigaste samhälleliga utmaningarna – alltså samhälleliga utmaningarna, inte endast mediernas och informationsförmedlingens utmaningar. Denna utmaning riktar sig också mot den politiska debatten. I den samhälleliga debatten tycker jag att rättesnöret ska vara att man inte svarar på slag under bältet med ett slag tillbaka.

Jag anser det också nödvändigt att man i arbetet för fortsatt faktaorientering frågar sig varför man vill förbigå fakta och varför man inte litar på forskningsdata. Handlar det om en längtan efter lätta lösningar som stöder den egna åsikten och övertygelsen? Beror det på ett samhälleligt missnöje eller kanske rädsla?

Dagens tema är ”Tryckfrihet och offentlighet i Sverige och Finland – ett levande arv från 1766”. Det handlar utan tvekan om ett arv som man bör värna om. Detta arv värnar vi om tillsammans i dag – jag väntar med iver på kommande diskussioner.

 

The post Lehdistönvapaus huononemassa appeared first on Annika Lapintie.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jariojala kuva
jari ojala

Olisi suotavaa, että myös kansalaisaloitteet nauttisivat "sananvapaudesta".

Toimituksen poiminnat